|
|
|
Bändi Keikat Demoja Päiväkirja Kuvat Vieraskirja Omia tekstejä |
GOOD ROCK'N'ROLL NEVER DIES ! Rockia ja rytinää, 60- ja 70-luvun parhaat klassikot, verevä blues ja Beatlesien perintö. Jetlag lataa täydeltä laidalta rokin helmiä alkuperäisversioiden kaltaisina. Bändi koostuu musiikkia pitkään harrastaneista diggareista. Soitinsettiin kuuluu kitara, basso, keyboard ja rummut. Ja tämän päälle todella vahva laulu. Eki Lehtonen on syntynyt kitaranvarteen. Les Paulista irtoaa Santanan soundi tai Rollarien rytinä, kaikki samalla taidolla ja loistavalla keskittymisellä. Soolot ei jätä ketään kylmäksi. Kaiken tämän lisäksi Eki laulaa todellakin Ihan Mitä Vaan. Ääni ei lopu kesken ja musiikki tulee syvältä sydämestä. Anne Jääskeläinen pitää keyboard syntsallaan harmoniat hallussa. Sooloja syntyy rokista jatsiin eikä vauhdilla ole väliä. Anne avittaa Ekiä laulustemmoissa ja niillä ajetaan biisit uudelle tasolle. Bändin omasta tuotannosta suuri osa on Annen aivoituksia. Aikuisen naisen blues iskee jokaisen kuulijan ytimeen. Sauli Törmälä osaa bassollaan tehdä sellaisen pohjan että jokainen tuntee sen munaskuita myöten. Syke syntyy ja komppi kulkee kun Sauli leikittelee Fenderillään. Rock ja blues - saralla sellaista kappaletta ei olekaan johon Sauli ei saisi aikaan hevosen potkua. Yleisön riemuksi Sauli laulaa joka keikalla Liisan koirasta tai muista kotieläimistä. Esko Koistinen istuu kuninkaana rummuissa ja yleisö elää mukana rytmin sykkeessä. Harvalta rumpalilta onnistuu rockabilly, blues, tango tai samba tällä luontevuudella. Esko onkin Espoon ikioma rytmikone lattarimausteilla. Jetlag keikkailee pääkaupunkiseudulla laajalla säteellä. Klassikot sopivat moneen lähtöön: synttärit, firmajuhlat, kesäjuhlat, kissanristiäset jne. Tsekkaa ohjelmistosta omat lempparisi. Ja demoista pääsee sopivasti tunnelmaan. |
| © 2004-2010JetLag |